SLAM! palaa Tallinnaan Halloweenina 2020!


04.04.2020

SLAM Wrestlingin kauan odotettu paluu Tallinnaan tapahtuu lauantaina lokakuun 31. päivä, sopivasti Halloween-iltana. Tapahtumapaikkana on Rock Cafe ja tapahtuman nimenä RangaRÖCK & Wrestling. SLAM! isännöi illan aikana täydet kuusi iskevää, kansainvälistä ammattipainiottelua, jonka jälkeen Viron suurin ja kaunein metallibändi, Metsätöll, valtaa lavan ja jyrähtää koko rahan edestä.

 

Metsätöll on viime vuosina noussut kansainväliseen maineeseen ja heistä on kasvanut merkittävin metallimusiikin jättiläinen, mitä Virossa on koskaan nähty. Epäilemättä, Metsätöll on Virolle, kuin mitä Nightwish on Suomelle.

 

Metsätöll, Estonia.

 

Rock & wrestling -konsepti on vanha ja toimiva, juontaen juurensa aina 80–luvun puoliväliin, jolloin WWE (tuolloin World Wrestling Federation; WWF) yhdisti voimansa MTV Music Televisionin ja huippusuositun pop-tähden, Cyndi Lauperin kanssa. Lauper otti jopa ”Girls Just Want To Have Fun” -musiikkivideoonsa mukaan legendaarisen wrestlingmanagerin, Captain Lou Albanon.

 

 

WWE tuotti osana laajaa mediayhteistyötä MTV:lle kaksi eri megaluokan ammattipainitapahtumaa: The War To Settle The Score, sekä The Brawl To End It All.

 

 

Tulevana Halloweenina SLAM! Wrestling tuo ammattipainin huiput takaisin Viron maaperälle, lajilegenda George Hackenschmidtin kotikentille. Hackenschmidt oli varsinaisesti ammattipainin historian ensimmäinen tunnustettu maailmanmestari, vuodelta 1905.

 

 

RagnaRÖCK & Wrestling täräyttää koko siis koko Baltian kovimman Halloween-kattauksen 31.10.2020 Tallinnan Rock Cafessa!

SLAM! Wrestling Finland – international professional wrestling in the Nordics and the Baltics. Powered by Bautomo